Puheenjohtajan katsaus

Kuva: Veera Korhonen

Vime vuoden talouden tilanne Suomessa heikkeni ja sitä vauhdittanut korkojen nousutaso vaikuttivat vahvasti yksityistalouksien ostovoimaan. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja epävakaa geopoliittinen tilanne vaikeuttivat ja vaikeuttavat edelleen talouden näkymiä. Yksityistalouksien mahdollisuus kuluttaa heikkeni merkittävästi, mikä näkyi monella toimialalla, erityisesti kaupan ja palveluiden puolella. Toki pandemian jälkeinen elpyminen edistyi samanaikaisesti ja käsitykseni mukaan pandemian aikaisia ”säästöjä” hyödynnettiin paikkaamaan muutoin tiukkenevaa yksityistaloutta.
Inflaation laskeva trendi ja odotetut korkojen laskut kuluvana vuonna antavat toivoa kuitenkin kulutuskysynnän lievälle kasvulle loppuvuodelle.

Kauppakamarin hallitus työskentelee strategisten asioiden parissa ja erityisen paljon oivalluksia tuotti kansainvälisyys, maahanmuutto ja uudet tekijät, joita tullaan tarvitsemaan. Ymmärsimme, että tämä muutos on tehtävä itse, yrityksissä ja sitä kautta varmistaa tulevaisuutta ja maakunnan elinvoimaisuutta.

Satakunnassa ilon pilkahduksina olivat monet mahdolliset uudet hankkeet ja niiden luomat näkymät. Puhtaat energiateknologiat ja niihin liittyvä kiertotalous loivat positiivisen odotusarvon, hyvää sopii odottaa. Iloitsimme yhteistyöstä alueella ja erityisesti Porin kaupungin kyvystä tarttua mahdollisuusikkunoihin ratkaisuja luovalla tavalla.

Kauppakamarissa olemme aina kiinnostuneita johtajuuden teemasta. Lähdimme suunnittelemaan johtajuutta tukevia työmuotoja, sillä kauppakamari on otollinen platform näille. Yhteinen keskustelu ja kokemusten jakaminen luovat kohtaamisia, joissa voidaan löytää yhteisiä haasteita ja toisaalta nähdä niihin ratkaisuja, saada vinkkejä ja haastaa omaakin johtajuutta kohti uutta.

Arvostus on asia, jonka tulee näkyä työyhteisöissä. Vain aidon arvostuksen tunteen pohjalta voi syntyä työryhmiin luottamus, joka toimii yrityksen menestymisen pohjana. Siksi meidän johtajien on syytä kiinnittää siihen huomioita organisaatioissamme tulevina vuosina entistä enemmän ja myös omassa johtamistavoissamme.


HARRI TUOMI
Satakunnan kauppakamarin puheenjohtaja