Puheenjohtajan katsaus

Koronantäytteinen vuosi 2021 oli kauppakamarille jo tavallaan peruskauraa. Tilanteeseen mukauduttiin edellisen koronavuoden opeilla. Koronan sijaan kauppakamarilla haastettiin uudistumisen polulle ja mietittiin tulevaisuutta luovia asioita.

Satakunnassa Kalervo Väänäsen toteuttama korkeakouluselvitys oli yksi keskeisimmistä. Kävimme monia keskusteluja myös kauppakamarin hallituksessa selvityksen tiimoilta ja tunnistimme yhdessä satakuntalaisen korkeakoulutuksen merkityksen. Tässä työssä kauppakamarimme haluaa jatkossakin olla mukana auttamassa monin eri tavoin.

Kaiken ytimessä ovat kuitenkin aina ihmiset. Koronan myötä muuttunut työntekeminen ja ihmisten johtaminen haastoi. Muutosten keskellä ja kriisistä kriisiin mentäessä keskiöön piti ja haluttiin laittaa ihminen. Me kaikki jouduimme keskittymään operatiiviseen sujuvuuteen, vaikka monet kaipasivat draivia, luovuutta ja yhdessä oloa. Työyhteisöissä tämä haastoi toki myös henkisesti: aika, joka venyi ja vanui.

Niin kutsuttuun uuteen normaaliin siirtyminen ei tule automaattisesti, varsinkin kun halutaan saavuttaa loistavia tuloksia. Nyt on hyvä malttaa ja uskoa, että asiat järjestyvät. Emme voi hypätä suoraan huippusuorituksen tasoille ilman peruskuntokautta. Jokaisen meistä pitää jaksaa ja se tarkoittaa huolehtimista itsestä, kollegoista ja työyhteisöistä.

Näistäkin teemoista vaihdettiin ajatuksia kauppakamarin pöydissä ja haimme oppia toinen toisiltamme. Tällaiset keskustelut ovat yksi niistä kiinnostavista elementeistä, miksi kauppakamarin toiminnassa kannattaa olla mukana.

Vaikka olemme tulleet taas uusiin kriiseihin, ollaan toisaalta myös palautumassa normaaliin elämään. Ukrainan tilanne haastaa, mutta eri tavalla. Työnteossa paine ei eskaloidu samalla tavalla kuin koronan myötä. Taas on tulossa turbulenssia, mutta erilaista ja se vaatii taas huomiotamme. Niitä huolia, joihin emme voi vaikuttaa, ei kannata joka päivä kantaa mukanaan. Viisas varautuminen on kuitenkin toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen.

HARRI TUOMI
Satakunnan kauppakamarin puheenjohtaja

Satakunnan kauppakamarin puheenjohtajana 2022 aloittanut Harri tuomi (kuva: Veera Korhonen)