Vaikuta innovatiivisten yritysten toimintaedellytyksiin EU:ssa



09/2025

Euroopan komissio pyytää ottamaan kantaa valmistelussa olevaan Euroopan innovaatiosäädökseen.


Innovatiiviset yritykset ovat ratkaisevan tärkeitä EU:n kilpailukyvylle ja taloudelliselle turvallisuudelle. Innovatiivisten yritysten esteenä ovat kuitenkin hallinnollinen taakka ja vaikeudet hankkia rahoitusta, osaajia, infrastruktuureja ja markkinoita.

Komission tavoitteena on luoda Euroopan unionin alueesta innovoinnille suotuisa ympäristö. Aloite on osa EU:n startup- ja scaleup -strategiaa.

Komissio haluaa kuulla laajalti näkemyksiä hankkeesta muun muassa yrityksiltä ja niiden edustajilta. Vastaa kannanottopyyntöön ja julkiseen kuulemiseen tästä.

Kannanottopyyntö vaikutustenarviointia varten ja julkinen kuuleminen ovat avoinna 3.10.2025 saakka.

Komissio julkaisee kaikki tähän kuulemiseen annetut vastaukset, minkä vuoksi niiden on oltava palautesääntöjen mukaisia. Kannanottopyyntöön saadut vastaukset julkaistaan nopealla aikataululla Kerro mielipiteesi -verkkosivustolla, ja julkisten kuulemisten tulokset kerätään yhteenvetoon, joka julkaistaan sivustolla kahdeksan viikon kuluessa kuulemisen määräajasta. Julkisen kuulemisen lopussa on kohta, jossa voit lisätä liitteeksi yksityiskohtaisempia vastauksia sisältävän tiedoston. Sieltä löydät myös yhteystiedot, jos haluat lähettää luottamuksellisia lisätietoja, jotka haluat jakaa vain Euroopan komission kanssa. Julkisiin kuulemisiin vastaavia organisaatioita ja yrityksiä pyydetään avoimuuden varmistamiseksi rekisteröitymään EU:n avoimuusrekisteriin.