Työntekijän sivutoimet - saako työntekijä tehdä sivutöitä


Mika Lahtinen

juristi
Neuvontapalvelut
Helsingin seudun kauppakamari


10/2024

Työntekijällä voi olla halukkuutta ja tarvettakin tehdä työsuhteensa ohessa sivutöitä. Tilanne voi tulla erityisesti kyseeseen osa-aikaisella tai tarvittaessa töihin kutsuttavalla työntekijällä. Sivutoimi voi olla työtä, luottamustehtävä tai vaikkapa vapaaehtoistoimintaa.


Työntekijän sivutoimi voi hyödyttää myös työnantajaa tai toisaalta siitä voi olla haittaa työnantajalle. Sivutoimi voi lisäksi vaikuttaa työntekijän jaksamiseen.

Sivutoimen sallittavuus

Virkamiehiä koskee oma lainsäädäntönsä, ja heidän tapauksessaan sivutoimet edellyttävät lähtökohtaisesti työnantajan lupaa. Työntekijöiden osalta työsopimuslaissa ei vastaavia säännöksiä ole ja sivutoimet ovat lähtökohtaisesti sallittuja.

Työsuhteen niin sanotut sivuvelvoitteet eli lojaliteettivelvoite, kilpailevan toiminnan kielto ja salassapitovelvollisuus ovat kuitenkin voimassa työntekijän vapaa-aikanakin.

Lojaliteettivelvollisuuden mukaan työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa.

Sivutyötä ei tule harjoittaa ilman työnantajan suostumusta työajalla tai työnantajan työvälineillä.

Lomautuksen aikana työntekijä voi ottaa vastaan muuta työtä, kunhan kyseessä ei ole työnantajan kanssa kilpaileva toiminta.

Sivutoimista sopiminen ja ilmoittaminen

Työntekijällä ei lähtökohtaisesti ole velvollisuutta ilmoittaa sivutoimista työnantajalle oma-aloitteisesti tai työnantajan vaatimuksesta. Sivutoimesta on kuitenkin suositeltavaa ainakin ilmoittaa työnantajalle.

Työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa sivutoimista tai että sivutoimi vaatii työnantajan hyväksynnän. Tällainen sopimus ei saa kuitenkaan olla työntekijän kannalta kohtuuton. Jos työnantaja antaa sivutoimiluvan, siinä on hyvä yksilöidä työntekijän tiedossa olevat sivutoimet.

Muuta huomioitavaa

Kun työntekijällä on toinen työ, työsuhteita tarkastellaan erillisinä esimerkiksi työajan ja vuosilomien osalta.

Työntekijä on vastuussa työnantajalleen siitä, että hän täyttää velvoitteensa suhteessa työnantajaan. Jos sivutoimi haittaa päätyötä, työnantajan kannattaa ottaa asia puheeksi työntekijän kanssa ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin.

Sivutoimi voi aiheuttaa varsinkin johtavassa asemassa olevalla työntekijällä eturistiriitatilanteita.

Sivutoimi saattaa vaikuttaa myös työttömyysturvaan, varsinkin jos sivutoimea harjoitetaan yrittäjänä.