Kesällä on hyvä ajatella mustan laatikon ulkopuolella

Kirjoitus julkaistu myös Satakunnan Kansan yliönä heinäkuussa 2021

Kesäloman aikana ajattelee erilaisia ajatuksia kuin talven hektisimpinä kuukausina. Alitajunta tuo pintaan asioita, jotka ovat kyllä mielen päällä, mutta niitä ei huomaa ennen kuin viimeinkin istuu laiturilla ja on ihanan tylsää. Syntyy oivalluksia.


Toisinaan on hyvä haastaa itseään tietoisesti ajattelemaan toisin. Kun keskittyy täysillä omaan tekemiseen, jää paljon huomaamatta. Organisaatioiden strategioita työstetään välillä niin, että sisäinen tekeminen on ´musta laatikko´. Se jätetään kokonaan huomiotta ja keskitytään vain siihen, mitä tapahtuu laatikon ulkopuolella. Homma on yllättävän vaikeaa, sillä kovin helposti ne oman organisaation selitykset tulevat mieleen ja sitä kautta keskusteluun: teemme näin, koska olemme joskus päättäneet edetä tällä tiellä, meillä on aina toimittu näin ja tämä on johtanut menestykseen ennenkin.

Yksi kiinnostavimmista tavoista viedä organisaatiota eteenpäin on hyödyntää hyvän hallituksen koko voima. Yritysten johtamisessa on kolme ´hattua´ eli toisiaan täydentävää roolia – omistajan tahtotila ja arvomaailma, jonka mukaan aina lopulta edetään, hallituksen kullanarvoinen työ yrityksen tulevaisuuden eteen ja tietenkin toimitusjohtajan sekä hänen johtoryhmänsä operatiivisen tekemisen hiominen timantiksi. Hyvä hallitus on tärkeä lenkki tässä ketjussa, joten siihen kannattaa panostaa tosissaan.

Joskus Suomessakin hallitukset ovat vielä statuspaikkoja, joissa vaikutetaan kovin pitkään ja ennalta sovittujen agendojen mukaisesti. Viisas omistaja kuitenkin miettii tarkemmin. Jos sinulla on pöydässä alansa huiput, toistensa osaamista täydentävät henkilöt, on koossa jo puoli voittoa. Merkittävää paikkaa pelaa hallituksen puheenjohtaja. Hänen on saatava porukka luottamaan toisiinsa, työskentelemään moniäänisesti, haastamaan rohkeasti hyvässä hengessä ja tekemään tärkeitä päätöksiä. Hallituksen ei kannata miettiä liikaa mustan laatikon asioita, koska taitava operatiivinen johto kyllä virittää koneen kuntoon. Sen sijaan voidaan havaita jotain boksin ulkopuolelta ja ottaa työpöydälle asioita, jotka mahdollistavat tulevaisuuden.

Totta on, että erilaisiin tilanteisiin tarvitaan erilainen hallitus. Kriisissä keskitytään tehokkuuteen ja tilanteen hallintaan. Tuotteiden elinkaarien tullessa muutoskohtaan, etsitään ratkaisuja siihen, missä bisneksissä haluamme olla mukana nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa. Monimutkaisissa säännellyissä toimintaympäristöissä on syytä miettiä myös hyvää hallintotapaa ja nähdä riskejä, joiden toteutumisen estämiseksi on oltava hereillä. Tilanteet muuttuvat, jolloin hallitustyönkin pitää muuttua. Toki hallituksen vuosikelloon mahtuu paljon tavaraa. Kyse on painotuksista.


Syksyllä on edessä taas kerran yllätyksellinen aika. Koronan jäljiltä on haasteita, mutta myös paljon mahdollisuuksia, joita ei voi jättää käyttämättä. Kesäkauden aikana voi jo laittaa alitajunnan töihin, tekemään havaintoja mustan laatikon ulkopuolelta tai vaikka miettimään hallituksen tärkeimpien asioiden agendaa. Mikä parasta, tämä onnistuu parhaiten hengähtämällä hetkeksi, irrottamalla rutiineista ja keskittymällä siihen, mikä rentouttaa, innostaa ja antaa voimaa. Nyt on hyvä haastaa itsensä lepäämään, ihan totaalisesti, ainakin pienen hetken. Se kannattaa.


MINNA NORE


Kirjoittaja on Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja, jonka yhtenä agendana on viedä yritysten hallitustyöskentelyä uusille urille.