Satakunnan vientiyritykset panostavat kansainvälistymiseen ja innovaatioihin – viennin arvon odotetaan kasvavan

Julkaistu 21.8.2017

Satakunnan vientiyritykset panostavat kansainvälistymiseen ja innovaatioihin – viennin arvon odotetaan kasvavan

Satakunnan pk-vientiyritykset hakevat kuluvana vuonna voimakasta kasvua. Yli 40 prosenttia maakunnan kansainvälisillä markkinoilla toimivista yrityksistä aikoo kasvattaa panostuksiaan kansainvälistymiseen. Noin puolet yrityksistä puolestaan kertoo innovaatiosatsaustensa kasvavan. Satakunnassa toimivista pk-yrityksistä hieman vajaat 40 prosenttia ilmoittaa toimivansa ensisijaisesti kansainvälisillä markkinoilla. Tämä käy ilmi Pk-yritysbarometrista.

Lähes kaksi kolmesta kansainvälisesti toimivasta satakuntalaisesta yrityksestä harjoittaa suoraa vientiä. Silti harva yritys arvioi, että kokonaisliikevaihdosta yli puolet tulee suorasta viennistä.

–Satakunnan pk-vientiyritysten näkymät ovat kuitenkin positiiviset ja kasvuhaluiset. Pk-yritysbarometrin mukaan liki puolet vastaajista arvioi, että yrityksen viennin arvon kasvaa kuluvan vuoden aikana. Erinomainen merkki on myös se, että lähes puolet ulkomaanmarkkinoilla toimivista satakuntalaisyrityksistä aikoo panostaa lisää kansainvälistymiseen. Joka kolmas vientiyrityksistä kertoo olevansa voimakkaasti kasvuhakuisia ja lisäksi yli puolet pyrkii kasvamaan mahdollisuuksien mukaan. Moni yritys pohtii myös yrityskauppoja seuraavien viiden vuoden sisällä, sanoo aluepäällikkö Pia Kiuru Finnverasta.

Team Finland- toimijat Finnvera, Finpro, Tekes ja Ulkoministeriö kumppaneineen ovat mukana 22.8.2017 Porissa järjestettävässä Sata yritystä Satakunnasta maailmalle -tapahtumassa, joka keskittyy yritysten kansainvälistymiseen ja kasvuun.

Satakunnassa on runsaasti suhteellisen pieniä, innovatiivisia ja menestyviä pk-kasvuyrityksiä, joilla on markkinapotentiaalia sekä lähimarkkinoilla että kauempanakin.

–Eritysesti pk-yritysten kansainvälistymisen tukena ovat Finpron asiantuntijat yli 30 toimistossa eri puolilla maailmaa sekä Suomessa lähellä yrityksiä. Olemme aina valmiita sparraamaan, neuvomaan ja opastamaan yrityksiä eteenpäin kansainvälistymisen eri vaiheissa sekä valituilla markkinoilla. Olemme luoneet myös laajan kontakti- ja asiantuntijaverkoston maailmalla tukemaan ja auttamaan suomalaisia yrityksiä kohdemaissa, kertoo Jukka Lohivuo, aluepäällikkö, Export Finland, Finpro.

Hän kehottaa yrityksiä olemaan aktiivisia ja rohkeasti yhteydessä kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa. Yrityksen apuna kansainvälistymisessä maailmalla Finpron lisäksi on myös ulkoministeriön noin 90 edustuston globaali ulkomaanverkko.

–Verkostomme auttaa varsinkin mahdollisten viennin esteiden ja ongelmien taklaamisessa, antaa yrityksille analyyttistä tietoa kohdemaasta ja auttaa monin eri tavoin yrityksen verkottumisessa ja kontakteissa kohdemarkkinalla, sanoo Team Finland -vientisuurlähettiläs Juha Markkanen ulkoministeriöstä.

Finpro ja muut Team Finland -toimijat seuraavat jatkuvasti globaaleja markkinamahdollisuuksia, suoria kaupanmahdollisuuksia sekä pidemmälle luotsaavia signaaleja markkinoilta, joilla voi olla vaikutusta suomalaisyritysten menestymiseen markkinoilla. Kaikki nämä löytyvät www.marketopportunities.fi-verkkopalvelusta.>

Innovaatioihin ja tuotekehitykseen halutaan panostaa

Satakunnassa yli 40 prosenttia kansainvälisesti toimivista pk-yrityksistä arvioi kasvattavansa innovaatio-, tuotanto- ja tuotekehityspanostuksiaan. Into panostaa innovaatioihin ja toiminnan kehittämiseen on maakunnan vientiyrityksissä lähes samalla tasolla kuin koko maassa keskimäärin.

Tekes rahoitti satakuntalaisia yrityksiä viime vuonna lähes 3,8 miljoonalla eurolla. Yli puolet rahoituksesta suunnattiin teollisuuden toimialoille. Palvelualoja rahoitettiin noin 1,5 miljoonalla eurolla.

Valtaosa eli 65 prosenttia satakuntalaisten yritysten Tekes-rahoituksesta kohdistui pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Valtakunnallisestikin pk-yritykset ovat Tekesin keskeisin asiakasryhmä, viime vuonna 77 prosenttia rahoituksestamme käytettiin kasvuhakuisten pk-yritysten innovaatioprojekteihin. Viime syksynä lanseeratusta innovaatiosetelistä tuli nopeasti suosittu myös Satakunnassa, kertoo palvelujohtaja Kari Komulainen Tekesistä.

Sata yritystä Satakunnasta maailmalle ja Team Finland tiimitavattavissa -tapahtuma järjestetään Porin yliopistokeskuksessa tiistaina 22.8. osoitteessa Pohjoisranta 11 A, Pori kello 14.3017.00. Lisätietoa tapahtumasta ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta: http://www.tiimitavattavissa.fi/Pori.

Tapahtuman järjestävät Satakunnan Yrittäjät, Satakunnan kauppakamari ja Team Finland.

Lisätiedot:

Pia Kiuru
aluepäällikkö, Finnvera
040 578 2016
etunimi.sukunimi@finnvera.fi

Hetta Huittinen
viestintäpäällikkö, Finpro
040 033 9597
etunimi.sukunimi@finpro.fi

Kari Komulainen
palvelujohtaja, Tekes
etunimi.sukunimi@tekes.fi

Juha Markkanen
vientisuurlähettiläs, ulkoministeriö
050 3271 314
Juha.markkanen@formin.fi


Pk-yritysbarometri

Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö tekevät Pk-yritysbarometrin yhteistyössä kaksi kertaa vuodessa. Kevään 2017 barometri perustuu noin 4 800 pk-yrityksen vastauksiin eri puolilta Suomea. Vastaajista kansainvälisillä markkinoilla toimii vajaat 1 100 yritystä. Barometriin osallistuneista satakuntalaisista yrityksistä 35 ilmoitti harjoittavansa kansainvälistä liiketoimintaa. Seuraava Pk-yritysbarometri julkistetaan 11.9.2017.