Oy Succee Ab


Oy Succee Ab Succee on tapahtumatalo, joka toteuttaa erilaisia tapahtumia eri puolilla Suomea. Tapahtumavalikoimaan kuuluvat esimerkiksi yritysjuhlat, seminaarit ja kauppakeskustapahtumat.

Toimitusjohtaja ja yrityksen perustaja Kaisa Löfgren kertoo, että Succee perustettiin aluksi helpottamaan omien juontokeikkojen laskuttamista. Kysyntä kuitenkin yllätti, ja juontokeikat kasvoivat nopeasti yhä suurempien tapahtumakokonaisuuksien tuottamiseksi.

Löfgrenin vahva tausta tapahtumatuotannossa toimi oivana ponnahduslautana yrittäjyyteen.

”Toimin Viking Linellä viihteen tuottajana ja vastasin kaikkien 7 laivan itsetuotetusta viihteestä. Kun jäin äitiyslomalle ensimmäisestä lapsestamme, Viikkarin asiakkaat ja yhteistyökumppanit huomasivat, että nythän voin auttaa heitä myös maatapahtumien parissa. Ensimmäiset vuodet tein eniten heidän tapahtumien juontoja, mutta aika nopeasti minut napattiin tuottamaan avaimet käteen-periaatteella koko tapahtumat”, Löfgren kertaa yrityksen taustoja.

Löfgrenin mukaan Oy Succee Ab:n menetys perustuu vankkaan ammattitaitoon ja luottamukseen.

”Maineemme tapahtuman järjestäjänä on ollut alusta asti kiitettävä ja asiakkaanamme on edelleen samoja yrityksiä, jotka ovat tulleen meille 10 vuotta sitten. Kuten leikkimielisesti usein toteamme, me myymme asiakkaillemme myöskin mielenrauhaa tapahtumien suhteen. Lisäksi yritämme aina ylittää asiakkaan toiveet, jotta heille tulee WOW-fiilis tapahtumasta. Pienet yksityiskohdat ja detaljit tekevät sen, että meidän asiakkaat palaavat luoksemme aina uudestaan ja uudestaan.” Löfgren kertoo.

Merkittävää asiakasprojekteissa on myös hyvän ensivaikutelman luominen.

”Kun projekti, tapahtuma tai vaikkapa tapaaminen lähtee oikeille raiteille, loppu onkin jo paljon helpompaa. Tätä kannattaa kokeilla kaikissa kohtaamisissa uusien ihmisten kanssa. ” Löfgren suosittelee.

Löfgren uskoo vahvasti, että vanha sanonta ”niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa”, pitää paikkansa myös yritysmaailmassa.

”Yritän pitää hyvää huolta niin omista työntekijöistäni, yhteistyökumppaneistamme kuin asiakkaistamme. Succeen ympärillä on sellainen positiivinen pöhinä, jonka ansiota meidän palveluita halutaan ostaa ja meidän kanssa on mukava työskennellä. Meidän ”perheeseen” on valikoitunut aivan huipputyyppejä töihin, jotka ovat ylpeitä siitä, että kuuluvat meidän klaaniin. Kyllä me porskutetaan positiivisuudella ja ammattitaidolla menemään!” Löfgren toteaa

Löfgrenin mukaan koko Suomen taloutta vaivannut laskusuhdanne ei ole vaikuttanut negatiivisesti Succeen toimintaan, sillä vaikka muutama vuosi sitten yritysjuhlien järjestämisessä oli monella yrityksellä taukoa, silloin kauppakeskukset panostivat tapahtumiin paljon, jotta saisivat kassakoneet kilisemään. Aina on joltain saralta tullut liikevaihtoa.

Löfgren kertoo, että satakuntalaiset yritykset eivät ole aivan vielä sisäistäneet sitä, että tapahtumien järjestämisessä kannattaa aina luottaa ammattilaiseen.

”Satakunnassa usein yritystapahtumia järjestävät yritysten sihteerit ja hupitoimikunnat. Vaikka ammattilaisen palveluista joutuukin hieman maksamaan, aina ei nähdä sitä, että kun työpaikalla esimerkiksi hupitoimikunnat käyttävät työaikaansa palavereissa, sopivien esiintyjien etsimisessä, cateringien kilpailuttamisessa ja kaikkien yksityiskohtien hiomisessa, menee siihen kallista työaikaa ja pahimmassa tapauksessa tuo työaika voi olla pois vaikkapa myynnistä.” Löfgren toteaa.

”Yleensä loppupeleissä ammattilaisen käyttäminen tulee kustannustehokkaammaksi kuin hupitoimikuntien käyttäminen. Ammattilainen osaa myös välttää pahimmat sudenkuopat, tuoda elämyksiä juhliin ja yrityksen henkilöstö saa kokonaisuudessaan osallistua juhliin vieraina, eikä olla kulisseissa ratkaisemassa haasteita. Ammattilaiseen kannattaa luottaa!” Löfgren rohkaisee.

Löfgren muistuttaa, että pienikin tapahtuma voi olla suuri Succee.

”Tapahtumia kannattaa ehdottomasti käyttää yhtenä markkinoinnin väylänä. Tänä päivänä markkinoinnissa yhä enemmän käytetään elämyksiä jättämään muistijälkiä asiakkaille. Kannattaa kokeilla jotain uutta perinteisten mainoskanavien lisäksi!”