Keskuskauppakamarilta ruusuja ja risuja hallitukselle: Työllistävien yritysten maksurasitusta olisi pitänyt keventää

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kiittää hallituksen kehysriihessään tekemiä lisäpanostuksia Business Finlandin, ELY-keskusten ja kuntien kautta haettaviin suoriin yritystukiin. Sen sijaan Romakkaniemi harmittelee, että tässä vaikeassa tilanteessa edelleen työllistävien yritysten sairaus- ja työttömyysvakuutusmaksuihin ei tullut väliaikaista poistoa.

Hallituksen lisäpanostukset yritystukiin Business Finlandin, ELY-keskusten ja kuntien kautta olivat hallituksen kehysriihen positiivisin uutinen. Haasteena on nyt saada tukipäätökset ja maksatukset liikkeelle. Esimerkiksi vaikka Business Finlandissa on painettu töitä yötä päivää ja viikonloppuisinkin, on hakemusten käsittelyn jonotusaika tällä hetkellä useamman viikon verran. Positiivista on myös Finnveran rahoitusvaltuuden nostaminen takaustappiositoumuksen laajentaminen.

”Kyllä nämä päätökset olivat edelleen eteenpäin menoa työpaikkojen ja yritysten kantamiseksi koronakuilun yli, mutta valitettavasti lopputulos oli liian laiha”, sanoo Romakkaniemi,

Yrityksille maksurasitusten kaivattu väliaikainen keventäminen jäi kuitenkin tekemättä. Keskuskauppakamari on esittänyt, että tässä vaikeassa tilanteessa edelleen työllistävien yritysten sairaus- ja työttömyysvakuutusmaksut olisi otettu väliaikaisesti valtion kannettavaksi. Samalla tavalla sairauspoissaolojen suhteen Kela olisi voinut ottaa päivärahan maksun kontolleen heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Romakkaniemi arvioikin, että moni yritys ja työpaikka katoaa nyt turhaan toimenpiteiden liian pienen mittaluokan vuoksi.

Rajoitusten purkuaikataulu vaikuttaa satoihin tuhansiin työpaikkoihin

Keskuskauppakamari muistuttaa, että yritysten, työpaikkojen ja koko hyvinvointivaltion rahoituspohjan kannalta kaikkein isoin kysymys on kuitenkin se, miten nopeasti epidemia saadaan käännettyä laskuun ja siten taloutta ja työpaikkoja kuristavista rajoitustoimenpiteistä päästään eroon.

”Jokainen viikko näitä rajoitustoimia hävittää 1,2-1,5 miljardia euroa bruttokansantuotteestamme ja tuhoaa kymmeniä tuhansia työpaikkoja”, Romakkaniemi varoittaa, ”Suomen pankki laski skenaarioissaan 20 miljardin eron bruttokansantuotteemme putoamisessa, riippuen siitä saammeko rajoitukset purettua kesän alkuun vai syyskuun alkuun mennessä.”

Hallitus kertoi perustavansa uuden työryhmän valmistelemaan epidemiarajoituksista luopumista sekä taloutemme elpymistä. Keskuskauppakamari on julkaissut tämän työn pohjaksi selviytymisstrategian Suomelle, jossa käydään läpi miten epidemiasta ja rajoituksista päästään nopeimmin eroon, miten yritykset ja työpaikat kannetaan kuilun yli, miten Suomi tarvitsee elvyttävän kylmäkäynnistyksen kesän alusta ja miten tämän kaiken lasku maksetaan rakenteellisilla uudistuksilla. Selviytymisstrategia löytyy täältä.