Kauppakamarikysely: Suomalaisyritykset poistuneet lähes kokonaan Venäjältä – yritykset yhä tietoisempia pakotteiden kiertämisyrityksistä
Suomalaisyritykset ovat reilussa puolessatoista vuodessa vetäytyneet Venäjältä lähes kokonaan. Kauppakamarien tuoreen vientijohtajakyselyn mukaan suomalaisilla vientiyrityksillä enää kahdella prosentilla on liiketoimintaa Venäjällä. Suomalaiset vientiyritykset ovat kohdanneet myös jonkin verran Venäjän vastaisten pakotteiden kiertämisyrityksiä. Pakotteiden kiertämisyrityksiä sanoo havainneensa 18 prosenttia yrityksistä.
Suomalaisyritykset ovat reilussa puolessatoista vuodessa vetäytyneet Venäjältä lähes kokonaan. Kauppakamarien tuoreen vientijohtajakyselyn mukaan suomalaisilla vientiyrityksillä enää kahdella prosentilla on liiketoimintaa Venäjällä. Pudotus on ollut jyrkkä; heti Venäjän hyökkäyssodan alettua lähes 80 prosenttia kyselyyn vastanneista vientiyrityksistä kertoi yrityksellä olevan liiketoimintaa Venäjällä.
Vientijohtajakysely osoittaa, että suomalaisyritykset myös aloittivat vetäytymisprosessin Venäjältä ripeästi heti sodan alettua. Vetäytymisprosessi on nyt kesken enää noin kuudella prosentilla yrityksistä, kun se vuosi sitten oli kesken noin 15 prosentilla ja vielä elokuussa noin kymmenellä prosentilla yrityksistä.
”Näyttää siltä, että vetäytymisprosessit on suurelta osin saatu päätökseen ja voidaan sanoa, että lähestulkoon kaikki suomalaisyritykset ovat poistuneet Venäjältä. Toki vielä muutamilla vetäytyminen on kesken, mutta viesti on kaikkinensa hyvin selkeä: suomalaiset yritykset eivät halua tässä tilanteessa toimia Venäjällä”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja ja ICC Suomen maajohtaja Päivi Pohjanheimo.
Vientijohtajille suunnattu kysely tehtiin 24.-27.10. Kyselyyn vastasi lähes sata vientiä harjoittavaa yritystä.
Yritykset kohdanneet pakotteiden kiertämisyrityksiä
Suomalaiset vientiyritykset ovat kohdanneet myös jonkin verran Venäjän vastaisten pakotteiden kiertämisyrityksiä. Pakotteita havainneiden määrä on pudonnut kesästä, noin 18 prosenttia sanoo havainneensa kiertämisyrityksiä kun elokuussa pakotteita oli havainnut 27 prosenttia. Yrityksistä 75 prosenttia ei ole nyt havainnut kiertoyrityksiä ja reilu kuusi prosenttia ei osaa sanoa.
Suomalaisyritykset kertovat saaneensa epäilyttäviä tarjouspyyntöjä ja kyselyitä erityisesti Keski-Aasian maista. Kyselyt ja tarjouspyynnöt ovat koskeneet muun muassa aiemmin Venäjälle spesifioituja tuotteita.
”Pakotteiden kiertoyrityksistä on puhuttu nyt paljon ja yritykset ovat tulleet siitä entistä paremmin tietoiseksi. Suomalaisyritykset ovat tässäkin hyvin tunnollisia, kiertoyrityksiä ei suvaita ja niihin reagoidaan”, sanoo Pohjanheimo.
Vientijohtajille suunnattu kysely tehtiin 24.-27.10. Kyselyyn vastasi 95 yritystä. Kysely lähetettiin merkittäville vientiä harjoittaville yrityksille eri puolille Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden.