Kaakkois-Euroopan markkinoilla on suuri tarve cleantech- ja kiertotalousratkaisuille

Yrityksillä ja julkisella sektorilla on suuri tarve cleantech- ja kiertotalousratkaisuille Kaakkois-Euroopan maissa.

Alueen maiden bkt:n uskotaan kasvavan vuonna 2022 noin 4–5 prosenttia, mikä on huomattavasti enemmän kuin Suomen kasvuksi arvioitu 2,7 prosenttia.

Suuri osa tai joissain maissa lähes 100 prosenttia kuntien jätteistä päätyy suoraan kaatopaikoille ilman kierrätystä. Tilanteen parantamiseksi maat investoivat kiertotalousratkaisuihin, joihin myös EU on kohdistanut lisärahoitusta.

Ulkoilman pienhiukkasiin liittyvien ennenaikaisten kuolemien määrä on Euroopan korkeimpia alueella. Tästä syystä fossiilisia polttoaineita käyttäviä voimaloita ollaan uudistamassa, ja kaukoläm­pöjärjes­telmiä kehitetään edelleen. Alueella investoidaan erityisesti uusiutuvaan energiaan, tuuli- ja aurinkovoimaan sekä ratkaisuihin, joissa biomassasta ja jätteistä saadaan energiaa.

Useita suomalaisia yrityksiä toimii Kaakkois-Euroopan markkinoilla​​​​​​​

Yksi suomalainen alueella toimivista yrityksistä on Liikevirta Oy, joka operoi sähköautojen digitaalisia latausjärjestelmiä VIRTA-brändinsä alla. Liikevirta Oy:n laajentuminen markkinoille tapahtuu paikallisten kumppaniyritysten kautta. Ne vastaavat asiakassuhteista itsenäisesti ja tarjoavat asiakkaille VIRTA-latausjärjestelmiä. Liikennevirta Oy:llä on jo useita kymmeniä latauspisteitä alueen eri maissa.

KPA Unicon Oy on rakentanut energiatehokkaita voimaloita alueelle. Bosnia Hertsegovinassa toimii viimeisin voimala, joka vähentää merkittävästi päästöjä ja lisää energiatehokkuutta. KPA Unicon on ollut valmis toteuttamaan avaimet käteen -ratkaisuja, mikä on parantanut merkittävästi KPA Unicomin liiketoimintamahdollisuuksia. KPA Unicon on pystynyt hyödyntämään alueen projekteista saatuja alihankintaverkostoja myös muissa EU-maissa toteutettavissa voimalaitosprojekteissa.

Lindström Oy tarjoaa yrityksille ja julkiselle tekstiilipalveluita tavalla, joka säästää energiaa ja vettä. Lindström on perustanut useita tytäryrityksiä alueen maihin, jolloin se pystyy tarjoamaan palveluita lähellä asiakkaita. Lindström Oy on markkinajohtaja monissa alueen maissa, mutta se hakee edelleen aktiivisesti mahdollisuuksia kasvaa. Tekstiilipalveluiden käyttö ei ole vielä yhtä laajaa Kaakkois-Euroopassa kuin EU-maissa keskimäärin. Lukuisilla Lindström Oy:n asiakkailla on omia kestävään kehitykseen liittyviä tavoitteita, joten asiakkaat arvostavat Lindström Oy:n vastaavia tavoitteita.

Kaakkois-Euroopan maat tarjoavat useita liiketoimintamahdollisuuksia

Kaakkois-Europan alueen taloudet kasvavat. Toimintaympäristö on vakaa, ja maissa on eurooppa­lainen liiketoimintakulttuuri. Yritykset voivat kasvaa eri tavoin ja eri liiketoimintamalleja käyttäen, kuten suomalaisten yritysten esimerkit osoittavat. Suomella on alueella kuusi suurlähetystöä, jotka tarjoavat yrityksille apua ja palveluita kasvun tueksi.

Kaakkois-Euroopan liiketoiminamahdollisuudet on tammi-toukokuussa 2022 järjestettävä webinaarisarja joka kattaa seuraavat maat: Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Kosovo, Kreikka, Kroatia, Montenegro, Pohjois-Makedonia, Romania ja Serbia. Webinaareissa esitellään markkinamahdollisuuksia ja rahoitusta, sekä alueella toimivia suomalaisia yrityksiä. Tilaisuudet järjestävät Suomen suurlähetystöt alueella, Business Finland, Suomi-Keskisen Itäeuroopan maiden kauppayhdistys, Enterprise Europe Network ja Helsingin seudun kauppakamari.


​​​​​​​Teksti: Janne Sykkö, Kaakkois-Euroopan alueellinen Team Finland -erityisasiantuntija,
Suomen suurlähetystö, Serbia