Harri Tuomi on Satakunnan kauppakamarin uusi puheenjohtaja

Satakunnan Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Tuomi valittiin Satakunnan kauppakamarin puheenjohtajaksi 9.12. pidetyssä syyskokouksessa.


​​​​​​​´Kauppakamarin tavoitteena on lisätä ympärilleen uskoa tulevaisuudesta, mikä on Satakunnan osalta juuri nyt erityisen luontevaa, koska elämme koronasta huolimatta kasvusuhdannetta ja alueella on paljon erikokoisia investointihankkeita´ toteaa Harri Tuomi. ´Tulevan vuoden prioriteettejä ovat luonnollisesti korkeakoulutuksen tukeminen Satakunnassa sekä saavutettavuuden kehittäminen ja haasteetkin ovat ilmeisiä, kuten vaikkapa pula osaajista ja kansainvälisten toimitusketjujen aiheuttama epävarmuus´, hän jatkaa.

´Olemme iloisia saadessamme Harrin puheenjohtajaksemme, sillä hän edustaa asiakkaiden kautta kehittyvää palvelualaa, jolle vastuullisuus on tärkeä painopiste´, toteaa kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Nore. ´Satakunnan Osuuskauppa on myös maakunnan suurin yksityinen työnantaja ja johtamisen sekä uudistumisen teemat ovat tuttuja myös kauppakamarissa.´

Muut kauppakamarin hallitukseen valitut uudet jäsenet ovat toimitusjohtaja Anniina Honkanen Osuuskunta Satamaito, yksikön johtaja Tero Piisi KPMG Finland, toimitusjohtaja Teijo Virtanen High Peak Finland Oy ja toimitusjohtaja Mikko Hörkkö, Elinar Oy.


Lisätietoja
Satakunnan kauppakamari
puheenjohtaja v. 2022 Harri Tuomi, 044 725 155, harri.tuomi@sok.fi
toimitusjohtaja Minna Nore, 044 710 5364, minna.nore@satakunnankauppakamari.fi