Yhtiön omat resurssit, konsultit ja hallitus

Heikki Härö, hallituksen puheenjohtaja
Hallituspartnerit Kymenlaakso ry

Kun yritys tarvitsee ulkopuolista osaamista, on syytä harkita, olisiko ulkopuolinen hallitusjäsen konsulttia parempi vaihtoehto.

Veikkaus Oy oli syksyllä 2019 hetken aikaa myrskyn silmässä.  Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen mukaan Veikkaus ei ollut aina noudattanut omia markkinoinnin vastuullisuusperiaatteitaan eikä rahapelien markkinointia koskevia säännöksiä. Yhtiö ilmoitti palkkaavansa konsultin selvittämään asiaa ja kehittämään yhtiön toimintaa. En tiedä, kävikö näin. Samaan aikaan yhtiön www-sivuilta löytyivät yhtiön vastuullisen markkinoinnin pelisäännöt, jotka kuka tahansa pystyi lukemaan. Edellä oleva on esimerkki siitä, että yrityksissä saatetaan liiankin helposti siirtää vastuu toiminnan kehittämisestä ulkopuolisille, vaikka tarvittava tieto ja Veikkauksen tapauksessa varmasti myös resurssit asian hoitamiseen ovat olemassa. Tässä voi tietysti myös kysyä, mikä on ollut yhtiön hallituksen rooli vastuullisuuden valvonnassa.

Suomeen on syntynyt konsulttiyrityksiä, jotka tarjoavat aggressiivisesti mm. ELY-keskusten rahoituksella palvelujaan pk -yrityksille, teemoina mm. kasvu ja rekrytointi. Slogan näyttää olevan: ”ja mikä parasta, tämä ei maksa sinulle mitään”. Asia itsessään on tärkeä ja kannatettava, mutta monissa tapauksissa palvelujen tarjoajilla näyttää olevan ohuempi kokemus asiasta kuin potentiaalisella asiakkaalla.

Edellä olevaa ei kannata tulkita väärin. Arvostan konsultteja ja voin todeta, että olisin säästynyt pariltakin mielipahalta, jos olisin osannut ja uskaltanut käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita oikealla tavalla.

Tärkeää tunnistaa, milloin tarvitaan ulkopuolista osaamista ja millaista sen tulee olla.

Kun yritys tarvitsee ulkopuolista osaamista, on syytä harkita, olisiko ulkopuolinen hallitusjäsen konsulttia parempi vaihtoehto.

Menestyvän ja kehittyvän yrityksen kannalta riskin ottaminen ja sen hallinta ovat keskeisiä asioita. Päätöksiä tehdään epävarmuuden vallitessa ja ratkaisut perustuvat kunkin hetken parhaaseen tietämykseen. Konsultteja käytetään sekä tarkkaan rajatun ongelman että laajan kehittämistarpeen ratkaisemiseen. Konsultin käyttö vaatii aina panostusta myös yritykseltä ja sen johdolta ja kuluttaa myös yhtiön resursseja. Oleellista on tietää, mitä halutaan. Johdon ja omistajien tulee myös tietää, mihin omat taidot ja aika eivät riitä.

Työnjako hallituksen jäsenten strategisen ja yhtiön johdon operatiivisen roolin välillä on perinteisesti ollut selkeä. Pienissä, kehittyvissä ja kasvavissa yrityksissä rajapinta ei voi kuitenkaan aina olla selkeä. Usein on tarkoituksenmukaista käyttää asiantuntijajäsenen osaamista myös operatiivisen toiminnan konkreettisessa sparraamisessa. Tämä voidaan tehdä joko työryhmissä tai kahdenkeskisissä tapaamisissa.

PK -yrityksissä käy usein niin, että liikkeenjohdolliset tarpeet ovat kasvaneet suuremmiksi kuin mihin omistajien ja yrittäjien resurssit riittävät.  Hallituksen täydentäminen sopivilla osaajilla on konsulttia luontevampi ja tehokkaampi vaihtoehto. Näin on erityisesti yrittäjän /omistajan omien suunnitelmien testaamisessa ja strategian määrittelyssä. Strategian määrittelyäkin tärkeämpää on sen toteutus. Tämä vaatii sekä seurantaa että mahdollisia korjaavia toimia. Kyse on aina pitkäjänteisestä työstä, johon hallituksen jäsenet osallistuvat sitoutuneemmin kuin konsultit.

Konsulttien ja ulkopuolisten hallitusjäsenten käytössä pätevät samat kriteerit. Yrityksen pitää tietää, mitä halutaan saavuttaa ja minkälaista osaamista tarvitaan. Kun yhtiön hallituksessa käytetään ulkopuolisia jäseniä, antaa tämä mahdollisuuden yhtiön oman osaamisen pitkäjänteiseen kasvattamiseen. Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä ulkopuolisen hallitusjäsenen kulut ovat käytännössä pienemmät kuin edes kohtuullisen merkittävän konsultoinnin. Hallitusjäsen sitoutuu yhtiön toimintaan, asioiden läpivientiin ja seurantaan pitkäjänteisesti. Yhtiön kulloinenkin tilanne ja tarve voidaan huomioida asiantuntijajäsenten riittävällä rotaatiolla.

Älä siis arastele konsultin käytössä, kun omat resurssit eivät tunnu riittävän. Mutta vielä vähemmän pitäisi arastella ulkopuolisen hallitusjäsenen rekrytoinnissa.

Hyvää alkavaa syksyä ja sienikautta!

 

Heikki Härö