Uusi normaali tulee – hallitukselle näytön paikka?

Timo Makkonen, puheenjohtaja
Hallituspartnerit Turku ry

Uuden normaalin voittajat ja häviäjät ratkaistaan kyvyssä reagoida nopeasti ja mukauttaa toimintaa uuden toimintaympäristön ehtoihin. Murros tuo epävarmuuksia, mutta myös mahdollisuuksia viedä yritystä uudelle tasolle.

Liiketoiminnan ympäristön muutoksen suuruus ja vauhti ovat nyt historiallisia. Jo ennen koronapandemiaa oli murros alkanut, ja tunnistettujen trendien ja jo parhaillaan vaikuttavien muutoksen ajurien luettelot hengästyttäviä: globaalit toimintaketjut, digitalisaatio, avoimuus ja vastuullisuuden osoittaminen, ESG, ilmastonmuutos, kaupungistuminen, diversiteetti ja geopolitiikan uudet asetelmat.

Kun tähän jatkoksi saatiin vielä uusina ajureina pandemia, kiihdytetty digiloikka, pysäyttävän ilmastoraportin vaatima vihersiirtymä ja uusi hybridi työskentelykulttuuri (etätyö), ollaan ennen kokemattomassa tilanteessa.

Kaikki tämä on jokaisen yrityksen ympärillä edellyttäen reagointia tai ainakin huomioon ottamista. Varmaa on, että huominen ei ole uusi eilinen. Vielä ei voida kunnolla ennustaa näin valtavan muutosaallon jälkeisiä lopputuloksia. Ajatushautomot ja eri tahot puhuvat uudesta normaalista, jota on vaikea tarkasti hahmottaa ja joka on jotakin muuta kuin mihin totutut parhaat käytännöt ovat tuoneet ratkaisuja.

Yritysten omistajat, hallitus ja yritysjohto ovat monista suunnista tulevien muutospaineiden keskellä. Pandemian osin pysäyttämän normaalin liiketoiminnan käynnissäpito vie suuren huomion, mutta samaan aikaan tulisi kiivaasti selvittää, miten em. murros kohdistuu ja vaikuttaa meihin?

Uuden normaalin voittajat ja häviäjät ratkaistaan kyvyssä reagoida (nopeasti) ja mukauttaa toimintaa uuden toimintaympäristön ehtoihin. Murros tuo epävarmuuksia, mutta myös mahdollisuuksia viedä yritystä uudelle tasolle. Uutta painavuutta saa nyt varmasti lausuma, että yritys tarvitsee monipuolisia osaamisia!

Kun ajatellaan em. ajureiden siirtävän väkevästi koko inhimillistä toimintakulttuuria uuteen normaaliin, voi mielikuvana käyttää yrityksen hallitukselle tarjoutuvaa ”momentumia”, ajankohtaa, jossa voi tehdä merkittäviä päätöksiä tulevan kohtaamisessa.

Hallituksen merkitys ja rooli korostuvat entisestään

Kun uuden kohtaaminen todennäköisesti edellyttää joitakin oikein valittuja investointeja jatkossa pärjäämiseen, hallituksen merkitys ja rooli nousevat esiin. Hallituksessa pitäisi olla uusia osaamisia ja näkökulmia, diversiteettiä ja luovuutta, jotta jotenkin hahmoteltavan uuden normaalin vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin löydetään työkaluja.

Hallituksen pitää luonnollisesti tukea yrityksen operatiivista johtoa nyt käsillä olevassa selviytymisessä. Mutta tulevan uuden normaalin analyysi saattaa johtaa merkittäviinkin transformaatioihin yrityksessä, joten hallituksen rooli korostuu perinteiseen toimitusjohtaja-valmisteluryhmä-hallitus-prosessiin nähden. Se, että strategia todella päivittyy ja sovitetaan omistaja-tavoitteisiin, jää hallituksen vastuulle.

Investointi hallitukseen on matkalla uuteen normaaliin monin tavoin perusteltua. Se voi olla nopein tapa saada sitoutunutta uutta osaamista yritykseen kriittisessä kehitysvaiheessa. Tässä Hallituspartnerit voivat olla merkittävästi apuna.

Uusi etätyön kulttuuri on pandemian pakottamana jo koskettanut myös hallitustyötä. Hybridi-malliset työryhmät ja kokoontumiset ovat tulleet tutuiksi; osallistuminen on mahdollista paikan päällä tai etänä teknologioita ja kokousalustoja hyödyntäen. Etätyöhön suhtaudutaan yleisesti melko positiivisesti, mutta epävarmaa on vielä, millaisena ja missä määrin se sisältyy uuteen normaaliin.

Hallitustyössä on kuitenkin omia erityispiirteitään: päätösten teko tapahtuu kollegiona, ja mahdollisesti koviksikin koetut painetilanteet edellyttävät henkilökohtaista sitoutumista ja panosta ryhmänä. Skenaariotyöskentelyjen ja ideariihien onnistuminen edellyttävät keskinäistä luottamusta ja pallottelevaa vuorovaikutusta ratkaisujen hiomisessa. Ryhmäpsykologisesta näkökulmasta hallituksen työskentelyn ja kokoustamisen pitäisi ensisijaisesti olla paikan päällä, kasvotusten tapahtuvaa.

Timo Makkonen
puheenjohtaja
Hallituspartnerit Turku ry