10 vuotta  – 10 ajatusta hallitustyöstä Itä-Suomessa

Kari Voutila, toiminnanjohtaja
Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhliaan. Tampereen esimerkin innoittamana hallituspartneritoiminta käynnistyi Itä-Suomessa vuonna 2012 kattaen Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueet. Nyt juhlavuonna partnereiden määrä on ylittänyt 110 jäsenen rajan ja toimeksiantojen määrässä olemme juhlan kunniaksi tekemässä kaikkien aikojen ennätystä – kiitos tästä kuuluu kaikille aktiivisille jäsenille koko kymmenvuotisen matkan ajalta.

Kymmenessä vuodessa kokemusreppuun kertyy kaikenlaista ja allekirjoittanutkin on ennättänyt olla yhdistyksen jäsenenä jo kahdeksan vuotta; viimeisimmän niistä toiminnanjohtajana. Tässä juhlavuoden innoittamana 10 ajatusta hallitustyöstä:

  1. Hallitus on tiimi

Hallituksen on tänä päivänä joukkue, jossa jokaisella on oma roolinsa ja joka yhdessä on enemmän kuin osiensa summa.

  1. Puheenjohtajan rooli

Puheenjohtajalla on monta roolia, mutta yksi on ylitse muiden. Puheenjohtajan tärkein tehtävä on saada esiin hallituksen jäsenistä paras osaaminen. Se saadaan ulos silloin, kun voidaan toimia luottamuksen ilmapiirissä.

  1. Diversiteettiä on oltava

Erilainen osaaminen ja kokemustausta tekee parhaan hallituksen. Osaaminen ei ole sidottu sukupolveen tai -puoleen.

  1. Hallitus on toimitusjohtajan paras kaveri

Edelleen kuulee, että hallituksen tärkein tehtävä on toimitusjohtajan valitseminen ja erottaminen. Eikö tärkeämpää ole mitä sen välillä tapahtuu? Vinkki Tampereelle: Voisiko HHJ-tuoteperheessä olla Hallitus ja toimitusjohtaja -koulutus?

  1. Strategian toteuttamisen varmistaminen on hallituksen lakisääteinen tehtävä

Iäisyyskeskustelu siitä, kuka omistaa strategian tulisi lopettaa. Toimivan johdon tehtävä on toteuttaa se ja hallituksen tulee varmistaa, että se toteutuu. Tämän voisi kirjata osakeyhtiölakiin.

  1. Arvokkainta ovat arvot

Yhtiö ilman arvoja on arvoton. Arvoton omistajille, työntekijöille, kumppaneille ja asiakkaille.

  1. Asiakkaat ovat yrityksen tärkein resurssi

Hallitus ei ole yrityksen tärkein resurssi, ei myöskään toimitusjohtaja. Asiakas on.

  1. Arkisuus

Hallitustyö ei ole harvojen ja valittujen mystistä salatiedettä – se on ihan normaalia työntekemistä, hieman eri perspektiivistä verrattuna muuhun.

  1. Vastuullisuus

Päivän muotisana, joka on usealle yritykselle viestintähaaste. Ympäristövastuun alle tuppaa unohtumaan vastuullisuuden muut muodot, joiden tulisi olla myös hallituksen agendalla.

  1. Rohkeus

Hallituksella tulee olla rohkeutta haastaa omistajat ja toimiva johto, rohkeus tehdä myös virheitä ja nostaa käsi pystyyn, kun huomaa sellaisen tehneensä.

Tähän listaan voisi lisätä hyvinkin vielä toiset kymmenen, mutta jätän sen muille. Yksi tilaisuus keskustelun jatkamiseen löytyy alta. Tervetuloa mukaan juhlimaan 10-vuotista taivalta kanssamme!

Hallituspartnerit Itä-Suomi juhlii 10-vuotista taivaltaan järjestämällä 23.8.2022 juhlaseminaarin Varkaudessa, jossa puhujina ovat mm. vuorineuvos Reijo Karhinen ja hallitusammattilainen Sanna Suvanto-Harsaae.
Mukaan pääsee ilmoittautumalla osoitteessa https://ita-suomi.hallituspartnerit.fi/10-vuotta/

Kari Voutila, toiminnanjohtaja

Kirjoittajan missio on auttaa itäsuomalaisia yrityksiä menestymään. Hänen intohimonsa on alkavien ja perheomisteisten yritysten hallitustyössä.